Elina Sarlin

CV

Elina Sarlin
* 21.1.1977, Helsinki
+358 (0)40 549 5755
elinasarlin(at)hotmail.com

KOULUTUS/Education

2005-2007 LAMK, Lahden Taideinstituutti/ Lahti university of applied sciences, Institute of Fine Arts
2001-2004 Alfa-Art Taideoppilaitos/

Alfa-Art School of Arts
1998-1999 Lahden kansanopisto, taidelinja
1997 ylioppilas

YKSITYISNÄYTTELYT

Solo Exhibitions

2011 TM-Galleria, Helsinki
2010 Galleria 12, Kuopio

2009 Galleria Johan S, Helsinki
2008 Kuusankoskitalo, Kuusankoski, yhdessä Rauni Hulkeen kanssa
2008 Galleria Ripustus, Hämeenlinna
2007 Galleria Leo, Helsinki
2006 Galleria Johan S, Helsinki
2005 Kirjasto10, Helsinki
2004 Kirja café, Helsinki
2004 Kuusankosken Taidesiipi, Kuusankoski

RYHMÄ- ja YHTEISNÄYTTELYT

Group Exhibitions

2011 Luukku auki, Helsingin taiteilijaseuran jurytetty joulunäyttely, Galleria Katariina, Helsinki

2011 ArtForum Helsinki 2011, Helsingin Messukeskus

2011 ArtHelsinki 11, Johan S osasto, Helsingin Messukeskus

2011 Take Away kesänäyttely, Galleria Johan S, Helsinki

2011 Art Today 2011, Louhitalo, Eno

2011 Art Today 2011, Galleria Kohina, Eno
2010 Galleria Katariina, yhdessä Anniina Vainionpään, Jari Järnströmin ja Tero Annanollin kanssa.
2009 Taidekeskus Salmela, Mäntyharju

2009 "Minun Pohjoiseni", Suomenlinnan Rantakasarmi.
2008 7. Uudet maan kuvat, Artborg 35, Sipoo

2008 Ajassa kiinni, Helsingin taiteilijaseuran kesänäyttely

2007 Taidepanimo, Lahti
2007 The Art of Basware, Sanomatalon Mediatori, Helsinki
2006 Skjl:n vuosinäyttely, Taidepanimo, Lahti
2006 Kuusankoskitalo, Kuusankoski
2006 Taide, Fresh views of Finnish art, Trygve Lie Gallery, New York
2006 Taide, Art goes west, Smorgas restaurant, New York
2005 Kanneltalon galleria, Helsinki
2004 Kaapelitehdas, Helsinki, lopputyönäyttely
2002 Kanneltalon galleria, Helsinki, opiskelijanäyttely

JÄSENYYDET

Memberships

Taidemaalariliitto

Finnish painters' union
Helsingin taiteilijaseura

The artists' society of Helsinki

APURAHAT ja STIPENDIT

Grants and Scholarships

2008-09 Taidekeskus Salmelan talvistipendiaatti/ Art Centre Salmela, winter scholarship
2006 Taiteen keskustoimikunta, matka-apuraha/Arts council of Finland, travel grant
2006 Vantaan kaupunki/Vantaa city

Näyttelytekstit / Exhibition descriptions

Näyttelytiedote

tm galleria

7.-25.9.2011

Sisätila-avaruus

Maalausteni lähtökohta on olemassa olemisen kokemus. Kuinka ymmärtää käsillä oleva hetki, minuus, oman kehonsa rajat ja ympäröivä elävä ja hengittävä todellisuus. Haluan lähestyä näitä kysymyksiä mahdollisimman yksinkertaisesti, kokemus-peräisesti, ei-sanallisena toteamuksena, jossa ajattelusta luopuminen on ajattelun tulos. Pyrin maalauksissani tavoittamaan hetkellisiä oivalluksen kokemuksia, joihin kiteytyy ilo käsillä olevasta hetkestä ja suru sen samanaikaisesta menettämisestä. Hetkiä, joiden intensiteetti on jostain syystä korkeammalla kuin toisten. Hetkiä, jolloin:

Vie hyvin vähän tilaa. On täynnä reikiä, kuin kanaverkko. Ilma tuulee läpi niin kuin puista ja pensaista ja heinistä. Niin puhdas, niin tyhjä.

Tai maistaa suolan suussaan ja muistaa miltä haisee juoksijan hiki helteellä. Olla niin ruumiissaan, joka on kuin multaa tai paksua savea. Siitä ei kyllä kulje läpi yksikään tuuli.

Isot saappaat maiskahtavat irti savisesta pellosta. Koska sormet ovat märät tietää mistä tuulee. Voiko toistuvaa vääryyttä pyytää anteeksi.

Märkä uimapuku rullaantuu riisuessa. Hiekkaa alusvaatteissa vaikka kuinka varoisi. Aurinkorasvan haju viiltää talven jälkeen.

Kaikki ei ole mahdollista, mutta se ei haittaa. Päälaessa on luukku, kattoluukku. Kun se on auki, aurinko tulvii sisään ja minä kylven.

Näyttelyn maalaukset ovat pohdintoja siitä, mikä on loppujen lopuksi tärkeää. Siitä, mikä on totta ja siitä, miten aistitason elossa olemisen kokemus liittyy kysymykseen totuudesta.

Näyttelytiedote
Galleria Ripustus
11.3 – 30.3.2008

Ruumiillisia oivalluksia

Tavoitteenani on ollut maalauksen keinoin kuvata materiaa tavalla, joka kykenisi riisumaan sitä totutuista ja sovituista merkityksistä. Ympäröivän maailman ja siinä olevien kappaleiden nimeäminen tekee ihmisen arkielämästä sujuvampaa ja luo ihmiselle ymmärrettävän maailman. Rajat, joiden puitteissa elää. Näin toimimme maailmassa, jossa kohdistamme tietynlaisiin kappaleisiin ainoastaan tietynlaisia odotuksia. Oletamme kappaleen perusluontoisesti olevan se merkitys, jonka olemme sille antaneet. Onko pöytä todellakin pöytä, onko puu ainoastaan puu? Kysymyksessä on konventionaalinen totuus, ihmisen ymmärryksen kokoinen ja tarkoitusperien mukainen.

Nimeäminen selventää ihmisen maailmaa, mutta tuntuu myös erottavan meitä todellisuudesta. Pöydän nimeäminen erilliseksi lattiasta muodostaa kappaleiden välisen rajan. Mutta onko tuo raja todellinen? Jos kappaleita kykenee ajattelemaan ilman nimeä, yhteys niiden välillä tuntuu luontevalta ja itsestään selvältä. Tällöin myös läsnä oleva yhteys ihmisen ja maailman välillä on mahdollinen.

Näissä maalauksissa olen pyrkinyt tavoittamaan sitä oivalluksen hetkeä, jolloin minuus ei rajoitu oman kehon ääriviivoihin. Ajattelen tätä oivallusta hyvin ruumiillisena, aistivaltaisena kokemuksena, joka hämmentää rationaalisen mielen. Se on huikea yhteydentunne ihmisen ja maailman välillä, jolloin oman kehon rajat ovat kyllä olemassa, mutta muuttuneet kokemuksen tasolla näkymättömiksi. Onko siis kuitenkaan totta, ettei ihminen koskaan kykene kurkottamaan itsensä ulkopuolelle, omien mielenliikkeidensä tuolle puolen? Loppujen lopuksi oleellisinta ei taida ollakaan vastaus kysymykseen, vaan ymmärrys kysymyksen tarpeettomuudesta.

Bodily insights

I have been trying to find out what the art of painting can do to matter in order to strip it of its conventional and ordinary meanings. By naming the world and the things in it we make our everyday life easier and more comprehensible. The need for security makes us create different kinds of boundaries. The result is a world where things are invested with only limited definitions and expectations. We assume that a thing basically equals with the meaning we have allotted to it. Is a table really a table? Is a tree just a tree? This is a conventional truth matched up to meet man's understanding and his purposes.

Naming clarifies our world but it also seems to separate us from reality. By naming the table as separate from the floor we create a borderline between the two things. But is this borderline real? If one can look at things without naming them, the connection lying between them feels natural and self-evident.

In these paintings I have tried to reach that moment of insight when my self is not limited by the boundaries of my body. However, I regard this insight as a very bodily and sensuous experience that is bound to confuse a rational mind. It creates a tremendous feeling of unity between man and the world. The boundaries of one's body are there, but on the level of experience, they have turned invisible. Is it really true after all that man can never reach out of himself, beyond his own mind and emotions? In the end I think that the most essential thing is not to find an answer to this question but instead to understand how utterly meaningless it is.

Galleria Leo

2007

Joskus sisälläkin sataa

Näiden maalausten kautta olen pohtinut minuuden olemusta ja sitä, kuinka minä asettuu suhteeseen ulkomaailman kanssa. Mitä minuus on tai missä se on? Kulkeeko minuuden raja fyysisten rajojen puitteissa, jolloin ihminen piirtyy maailmasta esiin fyysisen kokonsa muotoisena hahmona. Tällöin kaksi eri todellisuutta, ihminen ja maailma kohtaavat siinä, missä iho alkaa. Siirtyessään paikasta toiseen ihminen ikään kuin halkoo maailmaa omalla minuudellaan, joka vie ihmisen kokoisen tilan. Kommunikointi näiden kahden todellisuuden välillä tapahtuu lähinnä kanavien (suu, silmät ja kädet) kautta.

Vai voitaisiinko ihmistä ajatella rajattomampana hahmona, jossa maailma virtaa minuuden läpi ja minuus maailman? Tällöin kommunikointi luonnon ja ihmisen välillä tapahtuu tämän sanattoman energiavirran mukana ja kulminoituu läsnäoloksi. Mutta jos rajoja ei ole onko silloin minuuttakaan? Jos minuuden ajatellaan olevan maailmasta lähtöisin eikä ihmisestä, ajatus tuntuu ymmärrettävämmältä. Tällöin yhteys maailmaan ei poista minuudelta sen ominaislaatua, koska tuo yhteys on lähtökohtaisestikin ollut olemassa.

Näitä kysymyksiä olen pohtinut maalauksen keinoin. Tavoitteenani on ollut rakentaa kokonaisuus, joka tarkastelisi asiaa useasta eri näkökulmasta. Vaikka maalaukset ovatkin erillisiä töitä, niitä voi ajatella siinä mielessä sarjana, että ne käsittelevät samaa aihetta toimien kysymyksinä ja vastauksina toinen toisilleen.

It sometimes rains inside

Through these paintings I have tried to ponder the essence of the self of man and how the self relates with the outer world. What is the self, or where is it? Is the limit of the self set by man’s physical limits? If so, man stands out in the world as a figure shaped by his physical appearance. In that case, two distinct realities, man and the world, meet through man’s skin. Then, moving in the world, man sort of pushes his way through the world by entering and possessing the space needed by his human self and body. In this case communication with these two aspects of reality – man and the world - is carried out mostly by human sense-channels (mouth, eyes and hands).

Or would it be possible to consider man as a more boundless figure where the world flows through the self and the self through the world? In this case, communication between man and nature is carried out by this speechless flow of energy, culminating in presence. But if there are no limits, is there then a self, either? This idea is easier to grasp if the self could be understood emanating from the world and not from man. If so, communicating with the world does not deprive the self of its real substance because communion with the world and the self has existed already from the beginning.

I have been pondering these questions by using paint and canvas as my material. I have tried to outline a general idea with varying perspectives on it. Although the paintings are separate pieces of art, they are interconnected by raising questions to each other and also by answering them.

Galleria Johan S 2006

Rajalla -kosketuksia todellisuuteen

Tämän näyttelyn avulla olen halunnut pohtia kysymystä minuuden ja maailman suhteesta, siitä minkä näköisinä hetkinä aika näyttäytyy, sekä rajalla seisomisen vaikeudesta. Olen käsitellyt näitä aiheita maalaussarjojen kautta pyrkimyksenäni luoda keskustelunomainen ilmapiiri, jossa soi sanattomien kysymys- ja vastausparien hiljainen humina.

Millä tavalla katson maailmaa? Välähdyksinä, valtavana pienten osasten ja sirpaleiden mosaiikkina, jonka tuomarina on aika. Silmieni ohi kiitävä hetki, yksityiskohta, tuntuu täydelliseltä ainoastaan olemassaolonsa todellisuuden vuoksi. Tärkeämmältä kuin kokonaisuus tai pitkä tarina, joka ei mahdu tähän hetkeen.

Onko minuudella rajaa? Missä minä lopun, mistä alkaa Muu? Kuinka löytää tie ulos itsestä, yhteyteen? Voiko koskaan nähdä puhtaasti?

Ehkä päämäärä ei olekaan lopussa vaan keskellä, keskeneräisyydessä, rajalla. Kauneus piilee arvaamattomissa hetkissä syytösten taipuessa ymmärrykseen ja vastuuseen, pelon anteeksiantoon ja uskallukseen. Ehkä sen voisi kiteyttää hengityksen liikkeeseen- luokse tulemisen ja pois lähtemisen jatkuvaan kiertokulkuun.

Näiden teemojen kautta olen yrittänyt hahmottaa jotain ihmisyydestä aistittavalla, ei-sanallisella tavalla. Pyrkimyksenäni on ollut luoda ilmapiiri, jossa vuorovaikutus maalausten ja katsojan välillä loisi liikken ja eteenpäin kulkemisen tuntemuksen.

On the boundary – meetings with reality

In this exposition I have tried to penetrate into the problem of the relationship between the self and the world. I have been wondering how different moments of time look like, and how difficult it is to stand on the boundary. I have tried to explore these questions by series of paintings in order to create an atmosphere of discussion colored by the silent humming of wordless pairs of questions and answers.

How does the world look like to me? It looks like glimpses, as a huge mosaic of small particles and splinters, judged by Time. A moment, a detail, fleetingly passing my eyes, feels complete only because of the reality of its existence. It feels more important than a long story or a large substance not able to fit into this very moment.

Does the self have a boundary? Where do I end and the Other begins? Is it possible to find a way out of the self, into contact? Can one ever see anything purely, without obstacles?

Maybe the goal lies not at the end but rather in the middle, in the incompleteness, on the boundary. Beauty can be found in the unexpected moments when accusations end up into understanding and responsibility, fear into forgiveness and courage. Maybe one could sum up and start talking of breathing – the endless cycle of coming and leaving.

Through these themes I have tried to reveal some aspects of human existence that can be sensed, albeit not verbalized. My aim has been to create an atmosphere where the interaction between the visitor and the paintings would release the feeling of being in motion and going ahead.